Reitit sijainnittain

31.5.2016

Paippinen (Sipoo)



Tilanne huhtikuussa 2020
Reitiltä löytyi tuulenkaatoja, metsänhoidollisten toimenpiteiden alle jäänyttä polkua ja lopulta etenemisen estävä hevosaita. Samoin umpeenkasvamista alkaa esiintyä paikka paikoin. 

Korvaavaa reittiä hevosaidan katkaisemalle polulle ei löytynyt. Tietä pitkin Talman puolelle, kalkkikaivoksen läheiselle polulle ei pääse kuin kiertämällä Nikkilän kautta.

Tällä hetkellä reitti ei ole kokonaisuudessaan ajettavissa. Hevosaidalle saakka kuitenkin pääsee edellä mainitut seikat huomioiden.

Aita ja hakkuun kiertoreitti merkitty Google Maps karttaan.

Alkuperäinen kuvaus vuodelta 2016
Reitin lähtöpaikalla, Lemmenlaakson luonnonsuojelualueen eteläpäässä, on tien varressa pysäköintitilaa. Tietä 146 ajetaan noin kilometri Pornaisiin päin, kunnes käännytään oikealle pienelle kärrytielle. Tästä päästään pian metsäpolulle, joka seurailee aluksi sähkölinjaa, kunnes kääntyy Moraskärrin luonnonsuojelualueen rajalta metsäisemmälle osuudelle ja loppuu vajaan kahden kilometrin jälkeen Rörstrandintielle. Ennen kuin saavutaan tien päässä olevan talon pihaan, käännytään vasemmalle metsään ja ylitetään Bastmossen ja tullaan Långstrandintielle. Talmassa Kalkkikalliontien päässä reitti ohittaa muinaisen kaivosalueen. Degerbergin kallion ylityksen jälkeen tullaan Talmankaarelle, josta Nygårdintielle kääntymällä pääse takaisin lähtöpaikkaan.

Reitin pituus 21,9 km

Google Maps


Lataa gpx