Reitit sijainnittain

15.10.2022

Heinolan helmi

 

 

Sonnanen on Heinolan helmi ja Suomen toiseksi kirkkain järvi. Tämä reitti alkaa Sonnasen pohjoispuolelta, Paistjärven suojelualueen parkkipaikalta. 

Parkkipaikalta suunnataan etelään metsäpolulle, kohti Saarijärven ja Kuijärven välistä kannasta. Järvien välissä kulkee kapea harju, jolta on hienot näkymät. Metsäpolku jatkuu noin 4 km, jonka jälkeen saavutaan metsätielle.

Tiet jatkuvat välillä huonompikuntoisina noin 8 kilometriä, jonka jälkeen siirrytään jälleen metsäpolulle ja aletaan lähestyä Heisanharjua. Tiesiirtymän aikana maakunta on vaihtunut Kymenlaaksoksi. Heisanharju on virkistysalue Kouvolassa.

Heisanharju on samankaltaista aluetta kuin Paistjärvi; myös täällä kulkee korkea harju kahden järven välissä. Maisemat ovat huikeita myös Kouvolan puolella. Alue on hieno, mutta ei kovin laaja. Polkua riittää reitillä noin 5 kilometriä. Sen jälkeen palataan takaisin eritasoisille metsäteille, jotka nekin tosin ovat mukavia ajettavia. 

Reitti kulkee takaisin Paistjärvelle osittain eri reittiä kuin tulomatkalla. Ketturiutan kannakselta kierretään Saarijärven rannalla pitkospuita Ketturiutan telttailualueelle ja edelleen Sonnasen rantaa pitkin takaisin lähtöpaikalle.

Reitin haastavimpia osuuksia lienevät terävät nousut harjujen päälle. Heti lähdön jälkeen polulla on vähän kivikkoisempi kohta. Muutoin reitti on melko helppoa ajettavaa.

Reitin varrella on useita grillauspaikkoja ja muutama kota.

Reitin pituus 35 km.

Kartat:

Google Maps

Lataa gpx

15.8.2021

Juustoilves (Heinola)

 

Eeppinen, yhtenäinen reitti Heinolasta Vuolenkosken suuntaan, Vierumäen opistolle ja takaisin Heinolaan.

Jos mahdollista, reitti kannattaa aloittaa Heinolasta ja kulkea myötäpäivään. Tällöin haastavin osuus reitistä tulee kuljetuksi ensin.

Reitti jakaantuu kahteen puoliskoon. Juustopolkuun, joka kulkee Heinolasta Vuolenkoskelle, ja Ilvespolkuun, jota pääsee Vierumäeltä takaisin Heinolaan.

Juustopolku on melko teknistä ja paikoin melko haastavaa. Ainakin kahdessa jyrkässä mäessä joutuu todennäköisesti jalkautumaan. Vastaan saattaa tulla myös muutama muu kohta, jossa keskivertopyöräilijä joutuu laittamaan jalkaa maahan. Reitti on kuitenkin muutamaa kymmentä metriä lukuunottamatta täysin ajettavissa. Ihan ensimmäiseksi maastopyöräreitiksi juustopolkua ei silti voi suositella.

Juustopolun jälkeen reitti kulkee tien 363 läheisyydessä Vierumäen urheiluopiston suuntaan. Tässä kohtaa reitin teknisyys alkaa vähentyä. Vierumäen läheiset polut ovat melko leppoisia ja nopeita neulasbaanoja.

Vierumäeltä Heinolaan jälki kulkee Ilvespolkua, joka on itse asiassa tie. Tällä osuudella haasteet muodostuvat ainoastaan korkeuseroista. Tämä tasapainoittaa reittiä hyvin, koska alkupuolisko on tekninen ja raskas.

Reitin varrelle osuu laavu ja muita taukopaikkoja. Vierumäen urheiluopiston alueella on ravintola ja kahvila.

Reitin pituus 37,6 km.

Kartat:

Google Maps

Lataa gpx